Nordcapista Gibraltarille kesällä 2006

Matti Lager & BMW RT 1100 R

Tarina maailman ensimmäisestä alusta loppuun yksin ajetusta Nordcap-Gibraltar 72 tunnissa -ajosta.

teksti Mallu Helin
kuvat Matti Lager ja Jari Vinnikainen (osin kesältä 2005)

Suunnitelmat

Aloitin tämän matkan suunnittelemisen jo kesällä 2005, jolloin kävin erään kaverini kanssa etukäteen moottoripyörillä katsomassa Gibraltarilla paikkoja. Oli helpompi sitten rautaperse-ajossa lähestyä ”maalia”, kun olin jo aiemmin käynyt paikan päällä. Suunnittelin muutenkin reittivalintoja samalla reissulla. Mutta talvella 2006 suunnitelma alkoi sitten varsinaisesti ”kuumeta” ja lähtöpäivää alkoi jo ihan odottaa.

IBA Finlandista sain hyviä neuvoja ennen matkalle lähtöä, erikoiskiitokset niistä Harrille ja Mikolle!

Päätin vaan, että mieluummin yritän koko ajan pysyä edellä suunnitellusta aikataulusta, jos tulee yllätyksiä matkalla. Tietöitä ei pahemmin eteen osunut, vaikken niitä tarkkaan etukäteen selvitellytkään. Semmoisia pienempiä oli, muttei ne menoa haitanneet. Ylimääräistä ruuhkaa ei aiheutunut edes Saksan MM-jalkapallokisoista.

Ajattelin ajaa kohtuullisen tasaisen rauhallista vauhtia, sillä kovaa ajaminen rasittaa paljon enemmän kuin normaaliajo. Saksassakaan ei sen takia kannata kaahailla!

Matkaan!

Töistä järjestyi kesäkuussa pari viikkoa ylimääräistä lomaa. Työkaverit ovatkin olleet aina kiinnostuneita siitä, missä mä nyt olen ajellut, naurahtaa Matti.

Tuusulasta piti ensin ajella Nordcapiin, matkaa kertyi aloituspaikalle jo n. 1700 kilometriä, eli yhden ”normaali” rautaperseellisen verran.

Lähdin kolmen jälkeen perjantaina kotoa matkaan. Ajoin läpi perjantain ja lauantain välisen yön kohti Nordcapia ja otin sitten perillä kämpän n. 12 km ennen turistikeskusta ja aloin huilata varsinaista tulevaa matkaa varten. Se oli semmonen vaatimaton mökki, mutta nukuin koko lauantai-iltapäivän ja vielä seuraavan yönkin hyvin ja tein sitten vielä viime hetken suunnitelmat. Sain univelat pois ja olin pyhäaamuna virtaa täynnä! Into oli kova päästä liikkeelle.

Lähtöpäivä oli sunnuntai 11.6.2006 ja virallinen lähtöaika klo 9:02. Nordcapin turistirysässä oli vähän kuittiongelmia, kun kellot oli siellä puomilla ihan väärässä ajassa. Suomea puhuva tyttö oli onneksi töissä siellä baarissa ja sain häneltä toisen todistajakuittauksen. Toisen otin siitä puomilta ja pahvilappuun vielä leiman ja todisteen oikeasta kellonajasta.

Nordcapissa käynti maksoi n. 7€ ja tunnelimaksu oli n. 9€ sivu. Pohjosessa pidin ajopuvun päällä semmosta mopohaalaria, kun oli sen verran raikas se Jäämeren tuuli...

Hyvin alkaa!

Eka stoppi tuli Altassa ja toinen Kolarissa Suomen puolella. Ajoin siitä Kautokeinon kautta Enontekiön Hettaan ja Kolarissa sitten tankkasinkin. Sieltä sitten matka jatkui Ruotsin puolelle Överkalixin kautta Luulajaan. Tukholman nurkilla olin maanantaina aamulla neljän maissa. Ei ollut minkäänlaista ruuhkaa, vaan kaikki meni suunnitelman mukaan. Ei väsyttänyt vielä yhtään, meno oli sen verran ”rapeeta”. Oli aika lämmin yö ja koko ajan keli lämpeni.

Helsingboria kohti ajelin vähän edellä aikataulusta, ja toivoin että jäisi enemmän aikaa huilata ennen Tanskan lauttaa. Sekä siellä että taas Saksan lauttaa odotellessa huilasin n. 20 minuuttia. N. puolilta päivin olinkin sitten jo Saksassa. Kaikki näytti hyvältä ja oli loistava fiilis.

Saksassa reitti kulki Hampuriin, Hannoveriin, Kasseliin, Frankfurtiin ja sitten lopulta Rein-joen yli ja Ranskassa moottoritietä kohti Lyonia.

Yöllä yhden maissa hiukan ennen Lyonia tuli väsy ja pysähdyin rekkaparkkiin ja pistin nurmikolle pitkäkseni. Siinä tulikin otettua n. 4 tuntia unta, mutta lopulta kylmyys herätti suomipojan, vaikka olin pukenut taas ylimääräsen mopohaalarin ajopuvun päälle.

Ns. Rastplatzit ovat Saksassa hyviä pysähdyspaikkoja autobahnojen varrella. Niissä on mm. vessat ja jopa suihkutkin, mutta bensa on vähän kalliimpaa kuin baanan vieressä. Aikaa tuhlaantuisi näillä reissuilla liikaa sivummalla seikkailuun.

Tiemaksuja kerätään Ranskassa muutamia euroja aina kun lähdetään kaupungeista moottoriteitä ulos ja taas sama lipuke annetaan seuraavan kaupungin kioskille. Sama systeemi oli käytössä Espanjassakin. Lippu otetaan automaatista ja sujautetaan taas seuraavaan automaattiin.

Maali häämöttää!

Lyonista jatkoin Pyreneitä kohti ja ajoin niiden yli kohti Barcelonaa. Matkalle jäi Alicante, Burcia ja Granada.

Puolen yön maissa keskiviikkona iski taas väsymys ja tuli tehtyä paljon pysähdyksiä. Siitä sain kumminkin taas virtaa, kun ajattelin että maali alkaa jo häämöttää. Malaga lähestyi ja sieltä sitten kohti Gibraltaria. Onneksi tie oli tuttua jo edellisestä vuodesta.

Ihan loppumatkalla en enää uskaltanut pysähtyä ja pilata suoritusta nukkumalla pommiin. Ajoin siis vaan, se oli niin mahdottoman kivaa kumminkin.

Gibraltar

Aamulla keskiviikkona klo 4:45 tuli viralliseksi tuloajaksi La Lineaan. Sieltä sitten vielä tullilaitokselle, joka Gibraltarilla on yötä päivää auki ja hakemaan sieltä poliisin leimaama todiste kuittiin. Olipa onnellinen olotila! huokaisee Matti.

Kotoväeltä tuli onnitteluviestiä heti Espanjaan, kun suoritus oli valmis. Se tuntui kivalta ja lähtölupa on aina tullutkin, vaikka kai ne joskus vähän löyhäpäisenäkin saattaa pitää, nauraa Matti ja jatkaa: Eihän näistä hommista mitään tuliskaan, jos kotona näistä tarvis riidellä. Kaikki energia tarvitaan ajamiseen on tää semmonen ”urheilusuoritus”.

Kotimatkalle

Gibraltarilta jatkoin melkein saman tien n. 50 km takaisin päin edelliseltä kesältä tuttuun hotelliin ja otin kämpän aamukuudesta puoleen päivään asti. Herätessä satoi vettä ensimmäisen kerran koko tällä reissulla. Kaiken kaikkiaan matka kesti 13 päivää, kun kävin tulomatkalla mm. Gold Wing-kokkareilla Espanjassa. Yhteensä kilometrejä kertyi 11 300 näiden päivien aikana.

Suorituspapereista oli sen verran huoli, että niitä piti koko ajan vahtia kuin valtiosalaisuutta! Harvoin on niin arvokasta lastia mukana, toteaa Matti.

Eläimet

Ruotsissa pari hirveä näkyi kauempaa, mutta eläimiä ei matkalla tielleni osunut kiusaksi asti. Itikoitakaan ei ollut pahemmin, kai se kuivuus ja kylmyys öisin nekin karkotti.

Ravinto

Tummaa leipää otin mukaan ja muutaman pullon vissyä. Koko ajan oli vähän nälkä, mutta se pitää minut virkeänä, runsaampi syöminen vaan nukuttaa minua liikaa. Suklaapatukoita oli muutama mukana, söin suurinpiirtein joka toisella tankkauksella jotain, mutta jokaisella join. Tankata piti n. 400 km välein.

Pyörä ja renkaat

Pyöränä Matilla on BMW RT 1100 R -00 ja renkaina oli tällä reissulla Bridgestone Battlax 020 sekä edessä että takana. Renkaat oli uudet lähtiessä ja reissun jälkeenkin Matin tavattuani, takarengaskin oli edelleen alla ja reissun jälkeen oli tullut kilometrejä silloin jo yli 6000. Yhteensähän siitä tulee jo liki 20 000 km samalle takakumille, joka on kyllä hirmuisen paljon raskaan matkapyörän alla. Ja rautaperseajossa kun rengas ei paljon jäähtymään välillä pääse...

Pyörään piti vähän lisätä matkalla öljyä, mutta koneelle on kertynyt kilometrejäkin tässä vaiheessa jo yli 211 000 km. (Nyt talvella siellä on kuulemma yli 220 000 km...!) Pyörän kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Matin mietteitä Nordcap-Gibraltar 72 ajosta

Lähteä pitää sillä mielellä, että ajaa tämän loppuun! On tärkeää tietää, minne on menossa. Eksyä ei saa! Kyytiläistä en tähän reissuun ottaisi, koska olen tottunut ajamaan soolona enemmän.

Isolla porukallakaan en lähtisi yrittämään tätä ajoa. Ehkä se olisi hyvä, jos olisi kaksi samantyyppistä moottoripyörää ja kuskia, joille sopii samat taukopaikat. Jos kimpassa menisi, niin pitäisi sopia etukäteen miten mennään ja miten toimitaan, jos jollekin tulee ongelmia. Suuttua ei saa, jos toiset jatkaa matkaa.

Kaikille harjotusta etukäteen mahdollisimman paljon.

Mukaan pitää ottaa runsaasti positiivista asennetta!

Suunitelma kannattaa tehdä huolella ja hyvät kartat hankkia, muuten ei varmasti onnistu.

Tähänkin rautapersereissuun on lähdettävä nöyränä, 5500 kilometriä yhtäsoittoa on muuten aika pitkä matka!