IBA Finlandin historia – miten yhdistys syntyi?
Amerikkalainen ”emoyhdistys” Iron Butt Association on alun perin syntynyt Iron Butt Rally -nimisen pitkänmatkan ajotapahtuman ympärille. Tätä yhdentoista päivän mittaista ajoa on järjestetty vuodesta 1984 lähtien. Varsinainen IBA organisoitui 1990-luvun alussa ja alkoi rekisteröidä pitkiä ajomatkoja. Ajan mittaan näitä rekisteröitäviä luokituksia on tullut lisää ja ne löytyvät yhdistyksen sivuilta osoitteesta www.ironbutt.com. Suureksi ”järjestöksi” IBA on kasvanut yhtä jalkaa Internetin yleistymisen kanssa, sillä sitä kautta tieto ajosuorituksista on levinnyt laajalle ja ajajalistat ovat kaikkien nähtävillä. Nyt (keväällä 2005) rekisterissä on lähes 20000 nimeä ympäri maailmaa. Valtaosa ajajista on Yhdysvalloista, sen jälkeen suurimmat ryhmät tulevat Kanadasta ja jostakin merkillisestä syystä Suomesta.
Suomeen IBA tuli varsin hiljaisesti vuonna 1997. Se vuoden keväällä tämän tekstin kirjoittaja sattui törmäämään netissä IBA:n sivustoon ja otti yhteyttä ”järjestöä” koko sen toiminnan ajan johtaneeseen Mike Kneeboneen. Kun tämä vahvisti käsitykseni siitä, että rekisteröitävän ajon voi tosiaan suorittaa missä päin maailmaa vaan niin päätin yrittää SS1000-ajoa heti kesän koittaessa. Perusreitti Lahti – Oulu – Rovaniemi – Kemijärvi – Kuusamo – Lahti sujui kauniissa kesäsäässä kommelluksitta.
Kovin laajaa innostusta tämä ei vielä herättänyt, sillä vei jokseenkin tasan kaksi vuotta ennen kuin Suomessa rekisteröitiin seuraava ajosuoritus.
Yhdistys perustetaan
Kirjoitin talvella 1998-99 MP69:n lehteen pienen jutun IBA-ajoista ja ehkä se johti siihen, että kesän 1999 jälkeen amerikkalaisten sivustosta löytyivät jo seuraavat suomalaisnimet (ajamisjärjestyksessä): Sani Mikko, Salonen Torsti, Mäkinen Paavo, Rantanen Pepe, Niiranen Jouni, Sauvola Simo, Hamunen Mikko, Honkanen Harri, Viemerö Jorma ja Länsikallio Lauri. Kesällä 2000 meistä viisi kohtasi Kontio-rallissa ja pienen juttutuokion jälkeen päätimme perustaa oman yhdistyksen ja pyytää amerikkalaisilta oikeuden käyttää heidän nimeään omassa yhdistysnimessämme. Perustava kokous pidettiin saman tien ja myötämielisyys amerikkalaisten taholta oli ylitsevuotavan ystävällistä.
Ylivoimaisesti tärkeimmäksi toimintamuodoksi vakiintui heti alusta lähtien ajosuoritusten tarkastaminen ja hyväksyminen. Yhdistyksen perustamisen jälkeen tieto ajosuoritusten rekisteröinnistä levisi nopeasti, jopa niin nopeasti ja laajalle, että vapaaehtoisvoimin tehty tarkastustyö kesti joinakin vuosina talveen asti. Vuoden 2014 lopussa on IBA Finlandin listalla yli 7600 hyväksyttyä ajoa ja ajajia yli 3840. Huippuvuosi tähän asti on ollut 2013 jolloin hyväksyttiin 830 ajoa.
Suomessa tarkastetaan ja voidaan hyväksyä kaikkia amerikkalaisen emoyhdistyksen maili- tai kilometripohjaisia ajoja sekä eräitä Suomessa ideoituja kiinteitä ajoja. Näitä ovat SS1000 Finland, BB1500 Finland, SS2000 Finland, SS3000 Baltic sekä Nordkapp–Gibraltar 72.
Mikko Sani